Henkilöarvioinnit

Source on psykologisten henkilöarviointien asiantuntija. Käyttämämme strukturoidun ja tieteellisen prosessin lisäksi käytämme osaavia ja kokeneita, koulutettuja käyttäytymistieteilijöitä identifioimaan persoonallisuutta ja käyttäytymistä, joka joko auttaa tai haittaa henkilöä toimimasta menestyksekkäästi johtajaroolissaan.
Henkilöarviointien avulla saadaan esille niin henkilön persoonan potentiaalit ja vahvuudet sekä mahdolliset piilossa olevat riskipiirteet, joista saattaisi olla haittaa työssä. Saamme esille motiivit ja arvot, eri ammattiasteikkoja sekä mittaamme verbaalista lahjakkuutta ja loogista päättely- ja ongelmanratkaisukykyä.

Arviointeja kehitetään mm. Ruotsin psykologiliiton soveltavan psykologian säätiön (Stiftelsen för Tillämpad Psykologi – STP) asettamien suuntaviivojen mukaisesti ja arviointien reliabiliteettia ja validiteettia tarkistetaan jatkuvasti laadun varmistamiseksi. Suurin osa käyttämistämme työkaluistamme on myös DNV:n (Den Norske Veritas) hyväksymiä.
Soveltuvuusarvioinnit sopivat rekrytointiprosesseihin, tiimien kehitykseen, esimiesten ja johtoryhmien kehittämiseen sekä henkilöstön kehittämisprojekteihin